näyttää 3 tuloksen(tulokset)
Keskustelukulttuuri

Muutakin kuin matematiikkaa – jutustelua ja rentoa kohtaamista

Matematiikan opettajan työ on paljon muutakin kuin oppilaiden johdattamista matematiikan ihmeelliseen maailmaan. Aina opiskelu ei ole se ykkösprioriteetti nuoren elämässä. Joskus on lupa tehdä myös hivenen vähemmän. Painostamalla opiskelusta ei tule oikein mitään. Jos ”ei oo motii”, niin opiskelut todennäköisesti kangertelevat. ”Mitä kuuluu?”, ”Miten viikonloppu sujui?” tai ”Mitäs lemmikkikaneille kuuluu?” ovat ajoittain ihan hyviä keskustelunaloituksia …

Keskustelukulttuuri Ongelmanratkaisu

Virhe on lahja, myös matematiikan oppitunnilla

Olemme opiskelleet viimeiset viikot funktioita ja suoran yhtälöitä. Valmistelin oppitunnille haastavan esimerkin yhteisesti käytäväksi tuntiesimerkiksi ja ajatuksena oli käyttää lopputunti parityöskentelyyn oppikirjan tehtävien avulla. Yhteinen esimerkki osoittautuikin huomattavasti enemmän aikaa vieväksi kuin kuvittelin ja syy oli vain ja ainoastaan opettajan. Valmistelemani esimerkki oli mahdoton! Ratkaisimme yhdessä esimerkin a-kohdan sujuvasti kulmakertoimen määrittämisen ja tehtävänannossa lähes valmiiksi …

Keskustelukulttuuri Kielentäminen Matemaattinen ajattelu Ryhmätyöskentely

Matematiikan tunnilla kannattaa keskustella

Yläkoulussa pyrimme jatkuvasti lisäämään oppitunneille pari- tai ryhmäpohdintatehtäviä. Usein ne ovat vain muutaman minuutin mittaisia ajatusten ja ideoiden vaihtoja lähimpänä istuvien luokkakaverien kesken. Onnistunut tehtävä saa aikaan monipuolisia ja lennokkaita keskusteluja aiheesta, jonkin verran toki sen vierestäkin. Opettaja puolestaan voi havainnoida aivan erilaista matemaattista ajattelua kuin esimerkiksi oppikirjojen tehtäviä tehdessä. Näemme kuvatunkaltaiset pari- tai ryhmäpohdintatehtävät …