Yläkoulussa pyrimme jatkuvasti lisäämään oppitunneille pari- tai ryhmäpohdintatehtäviä. Usein ne ovat vain muutaman minuutin mittaisia ajatusten ja ideoiden vaihtoja lähimpänä istuvien luokkakaverien kesken. Onnistunut tehtävä saa aikaan monipuolisia ja lennokkaita keskusteluja aiheesta, jonkin verran toki sen vierestäkin. Opettaja puolestaan voi havainnoida aivan erilaista matemaattista ajattelua kuin esimerkiksi oppikirjojen tehtäviä tehdessä.
Näemme kuvatunkaltaiset pari- tai ryhmäpohdintatehtävät tärkeinä, sillä niissä hiljaisemmatkin oppilaat pääsevät jakamaan näkemyksiään matematiikasta ja matemaattista ajattelua sisältävistä ongelmista. Pienessä ryhmässä keskustelu saattaa tuntua helpommalta tai turvallisemmalta kuin koko luokan kanssa käytävässä yhteiskeskustelussa. Hedelmällisimpiä keskusteluja syntyy, kun pohdittavat asiat ovat sellaisia, joihin ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Tällöin oppilaille syntyy usein luonnostaan halu perustella omaa ajatteluaan ja toisaalta myös mielenkiinto kuulla vertaistensa ajatuksia. Keskustelujen jälkeen luokassa on mukava vielä yhdessä vertailla, millaisia ajatuksia, ideoita tai malleja kussakin ryhmässä asiaan liittyen tuli esille.
Keskustelutehtäviin liittyy kuitenkin haasteita, tänä vuonna erityisesti uusien seiskaluokkalaisten kanssa. Oppilaat tuntuvat olevan vielä hyvinkin arkoja ottamaan kontaktia luokkakavereihin, jos ryhmäkeskustelussa ei ole juuri ne kaikkein läheisimmät ystävät mukana. Tällöin opettajan tukea, kannustusta ja keskustelun virittelyä tarvitaan niin paljon ettei opettaja meinaa ehtiä avuksi jokaiseen pienryhmään. Turvallisen keskustelukulttuurin luominen voi olla joskus varsin haastavaa ja viedä aikaa. Kahdeksas- tai yhdeksäsluokkalaisten kanssa keskustelut sujuvat kuitenkin jo jonkun verran sujuvammin, joten ehkä tässäkin asiassa harjoitus tekee pikku hiljaa mestarin. Tällöin opettajallekin jää paremmin aikaa kierrellä rauhassa havainnoimassa keskusteluja, esittämässä sopivia lisäkysymyksiä ja kommentoimassa ryhmissä heränneitä ajatuksia.
