Samanaikaisopetus on merkitty kaupungissamme yhdeksi lukuvuoden kehityskohdaksi tänä lukuvuonna. Ajatus samanaikaisopetuksesta oli ollut mielessämme jo jonkun aikaa ja nyt aika sen kokeilemiselle tuntui sopivalta. Aloimme jo viime vuonna suunnitella samanaikaisopettajuutta yläkoulun matematiikassa: kaksi yhdeksäsluokan matematiikan ryhmää ja kaksi matematiikan opettajaa. Mitä samanaikaisopetuksella voidaan saavuttaa?
Samanaikaisopetuksessa meillä on yhteensä 36 opiskelijaa ja kaksi matematiikan aineenopettajaa. Lisäksi yhdellä viikon neljästä oppitunnista on lisäresurssina laaja-alainen erityisopettaja. Samanaikaisopetuksen sujuvuuden edellytyksenä ympäröivät resurssit saatiin kuntoon valjastamalla koulumme suurin luokkatila samanaikaisopetustilaksi. Luokassa on 12 kolmen hengen ryhmätyöpöytää, joihin mahdumme yllättävän hyvin työskentelemään kaikki samaan aikaan. Lisäksi luokan perältä löytyy yksittäisiä pulpetteja itsenäistä opiskelua kaipaaville – toistaiseksi ne ovat kuitenkin olleet tyhjinä. Viikottain oppilaat jakautuvat myös joustavasti kahteen pienempään ryhmään, jolloin jakaudumme vapaana oleviin pienempiin luokkatiloihin.
Samanaikaisopetuksessa – kuten muussakin opetuksessamme – keskeinen ajatus on, että oppilaat työskentelevät omalla tasollaan. Opiskelijat valitsevat oman tavoitetasonsa, minkä mukaan oppitunneilla ja kotona ratkaistavat tehtävät eriytetään opiskelijalle. Valittavia tasoja on kolme erilaista (perustaso, taitajataso ja mestaritaso). Kun mietimme samanaikaisopetuksen toteutusta, halusimme mahdollistaa entistä paremmin jokaisen opiskelijan saavan huomiota ja apua opettajalta matematiikan opinnoissa. Usein ison osan opettajan ajasta saavat opiskelijat, joille matematiikka tuottaa hankaluuksia. Me halusimme, että aikaa riittää myös heille, jotka tavoittelevat arvosanaa 10 – ja itseasiassa myös heille, joita eriytetään lukiotason tehtävillä, koska peruskoulumatematiikka ei ole tarjonnut tarpeaksi mielekästä haastetta.
Luokassa oppilaita on usein paljon. Olemme tehneet oppilaiden kanssa selväksi, että luokassa kaikkien on työskenneltävä rauhallisesti ja keskustelun on pysyttävä oman pöytäryhmän sisällä. Muutoin luokassa ei ole kivaa kenelläkään. Opiskelijat saavat valita luokassa istumapaikkansa itse ja pöytäryhmissä onkin useimmiten tekemisen meininki. Opiskelijat tekevät yhteistyötä: keskustelevat, kysyvät, yrittävät ja auttavat. Me opettajat tuemme oppimisprosessia: ohjaamme, annamme palautetta ja selvennämme kinkkisiä asioita tai käsitteitä.
Vähintään kerran viikossa ryhmää jaetaan joustavasti. Perustehtävien parissa lisätreenausta kaipaavat kokoontuvat toiseen luokkaan ja erityisen haastavista tehtävistä innostuvat siirtyvät toiseen tilaan. Järjestelmä on toiminut varsin hyvin. Jos oppilas on ollut esimerkiksi sairaana, on perustehtävien kertaus tarpeen. Toisaalta, jos tehtävät ovat osoittautuneet turhan helpoiksi, on mahdollista siirtyä toiseen tilaan treenaamaan lukiotasoisia tehtäviä, joista jokin esimerkki voidaan tunnin aluksi käydä yhdessä läpi ilman että opettajan aika olisi millään tavalla pois perustehtäviä harjoittelevilta oppilailta.
Opettajina koemme, että samanaikaisopettajuus keventää työtaakkaamme. Oppituntien suunnittelu on kevyempää, kun vastuuta voi jakaa. Usein päävetovastuussa oppitunnilla on vuorotellen jompikumpi opettajista. Yhteisissä opetustuokioissa on usein hedelmällistä, kun vuoropuhelu rakentuu oppilaiden ja kahden opettajan välisen keskustelun kautta. Toinen opettajista voi esittää tarkentavia kysymyksiä toiselle opettajalle tai oppilaille, jolloin tiedon rakentuminen tapahtuu myös luontevammin yhteisen pohdiskelun avulla. Toisaalta opettajat pystyvät huomioimaan koko luokkatilan paremmin opetustuokioiden aikana, kun esimerkiksi yhteistä esimerkkiä läpikäydessämme toinen opettajista voi kiertää samaan aikaan luokassa. Arviointi on myös yksi asia, joka on yhdessä helpompaa.
Oppilaat ovat kokeneet samanaikaisopettajuuden vaihdellen. Negatiivisia kommentteja on tullut uusista ennestään tuntemattomista luokkakavereista. Uudessa isommassa porukassa toimiminen koetaan jännittävänä. Yhtälailla myös vieraiden ihmisten kanssa samassa pöytäryhmässä työskentely ei ole tuntunut kaikista miellyttävältä. Tämän johdosta muutimmekin toimintatapaa ja teimme päätöksen, että istumapaikan saa valita vapaasti. Opiskelijoiden toiveita kuunnellen olemme myös lisänneet aikaisempaan verrattuna viikoittaisia jakotunteja samanaikaisopetukseen.
Kiitosta oppilailta on tullut siitä, että apua oppitunneilla saa nopeammin. Lisäksi opiskelijat mainitsivat kyselyssä, että kaksi eri opettajaa mahdollistavat monipuolisemmat oppitunnit. Vaikka olemmekin aineenopettajina ja pedagogisina ajattelijoina hyvin samoilla linjoilla opetukseen liittyvistä eri asioista, on tavassamme käsitellä eri aiheita tietysti aina myös pieniä eroavaisuuksia. Tämä on rikkaus ja oppimisen paikka myös meille opettajille itsellemme.
Kokemuksemme perustella samanaikaisopettajuus on ehdottomasti mahdollisuus. Sen toteuttaminen vaatii alkuun lisäresursseja ja järjestelytöitä, mutta alun pienten kangertelujen jälkeen homma on sujunut varsin mukavasti. Vielä on kehitettävää, mutta näkemyksemme mukaan kokeilua kannattaa jatkaa!
